Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.11.2016/Pykälä 57

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginvaltuusto

§ 57

07.11.2016

 

Lautakuntien ja yleishallinnon vastineet vuoden 2015 arviointikertomuksen suosituksiin

 

52/02.06.01/2016

 

KV 07.11.2016 § 57

Lisätiedot:

talousjohtaja Mikael Boström, puh. 09 5056 228

kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. 09 5056 238

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet kunnassa ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa arvioinnin tulokset esitetään. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Tarkastuslautakunta jätti 12.5.2016 arviointikertomuksensa vuodelta 2015 kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ja esitti, että kaupunginvaltuusto pyytää arviointikertomuksessa kursiivilla esitetyistä suosituksista lautakuntien ja kaupunginhallituksen vastineet lokakuun 2016 loppuun mennessä. Valtuusto päätti 13.6.2016 merkitessään arviointikertomuksen 2015 tiedoksi pyytää KH:lta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Tarkastuslautakunnan (KV 13.6.2016) hyväksymä arviointikertomus löytyy oheisen linkin alta:

http://www2.kauniainen.fi/dynasty/fin/kokous/20162353-3-1.PDF

 

Lautakuntien käsittelemät selvitykset ao. toimialaan kohdistuvista huomioista tai suosituksista on luettavissa lautakuntien pöytäkirjoista seuraavien linkkien alta:

Liikuntalautakunta 30.8.2016 § 29

Nuorisolautakunta 30.8.2016 § 24

Sivistyslautakunta 30.8.2016 § 29

Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.9.2016 § 53

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.8.2016 § 60

Ruotsinkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 16.8.2016 § 62

Yhdyskuntalautakunta 13.9.2016 § 84

 

Selvitys yleishallintoon kohdistuvista suosituksista on oheismateriaalina.

 

KH:

KV merkitsee tiedokseen arviointikertomuksen 2015 suosituksiin laaditut vastineet ja saattaa ne tarkastuslautakunnalle.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa