Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.11.2016/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sivistyslautakunta

§ 45

29.11.2016

 

Sivistyslautakunnan kokousaikataulu keväällä 2017

 

SIVLK 29.11.2016 § 45

Lisätiedot:

kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Anders Lindholm-Ahlefelt,

puh 050 366 4251 etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

Hallintosäännön mukaan toimielin päättää kokousajankohdistaan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

Kokouskutsussa on ajan ja paikan lisäksi ilmoitettava käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille kokouksessa läsnäoloon oikeutetuille vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta, elleivät erityiset syyt ole esteenä.

Lautakunnan kokoukset ehdotetaan pidettäväksi pääsääntöisesti kaksi lukukaudessa valmistelun aikataulutus sekä kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston ja sivistystoimen neljän muun lautakunnan kokoukset huomioiden.

Sivistyslautakunnan kokousaikatauluksi keväällä 2017 ehdotetaan seuraavaa. Kokouspaikka on nuorisotalo, jos ei muuta ilmoiteta:

 

28.2.2017 klo 17.30

18.5.2017 klo 17.30

 

Valtuustokausi päättyy 31.5.2017

Sivistystoimenjohtaja:

Lautakunta hyväksyy esittelyn mukaisen kokousaikataulun syksylle 2016.

 

..........

 

Sivistystoimenjohtaja muutti päätösehdotustaan:

 

Lautakunta hyväksyy esittelyn mukaisen kokousaikataulun keväälle 2017.

 

Päätös:

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa