Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.10.2016/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 50

17.10.2016

 

Eron myöntäminen kaupunginhallituksen jäsenyydestä (Marianne Kivelä, Kok.)

 

217/00.00.01/2014

 

KV 17.10.2016 § 50

Lisätiedot:

kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. 09 5056 238

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Marianne Kivelä on 15.9.2016 pyytänyt vapautusta kaupunginhallituksen jäsenyydestä luottamustehtävän hoitoon liittyvistä henkilökohtaisista esteistä johtuen. Kivelä on myös varajäsen KH:n henkilöstöjaostossa, KH:n edustaja liikuntalautakunnassa ja kaupungin edustaja Kauniaisten musiikkiopiston kannatusyhdistyksen johtokunnassa 2015-2016 (varalla Camilla Sederholm). Lisäksi Kivelä on HSY:n tarkastuslautakunnan jäsen (varajäsen Pertti Eklund).

 

Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Syyn pätevyyden arviointi kuin myös eron myöntäminen kuuluu sille toimielimelle, jonka valittava luottamushenkilö on, eli tässä KH:n jäsenyyden osalta valtuustolle. Valtuuston valittua uuden jäsenen hallitukseen, KH valitsee henkilöstöjaoston varajäsenen ja edustajansa muihin toimielimiin.

 

Pätevä syy voi periaatteessa olla mikä tahansa luottamustoimen hoitamista vaikeuttava seikka.

 

Estyneen valtuutetun tilalle kutsutaan ao. puolueen tai muun ryhmän järjestyksessä ensimmäinen varavaltuutettu.

 

Todettakoon informaationa tässä samassa yhteydessä, että edellisissä kuntavaaleissa 2012 valittujen valtuutettujen ja vaalien jälkeen valittujen muiden luottamushenkilöiden toimikausi päättyisi säännönmukaisesti vuoden 2016 lopussa. He ovat käytännössä sitoutuneet hoitamaan luottamustointaan tähän saakka. Tämän vuoksi siirtymäsäännöksissä säädetään näiden luottamushenkilöiden oikeudesta erota toimestaan säännönmukaisen vaalikauden, eli vuoden 2016 lopussa. Erolle ei vaadita muuta erityistä syytä. Eronneen valtuutetun tilalle kutsutaan varavaltuutettu ja muun eronneen luottamushenkilön tilalle valitaan uusi luottamushenkilö. Eroamisesta on ilmoitettava kirjallisesti valtuustolle tai muulle valinnan suorittavalle toimielimelle, joka päättää eron myöntämisestä. Eroilmoitus on tehtävä viimeistään 30.11.2016.

 

KH:

KV myöntää eron Marianne Kivelälle kaupunginhallituksen jäsenyydestä ja valitsee kaupunginhallituksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi uuden jäsenen hänen tilalleen.

..........

 

Valt. Ala-Reinikan ehdotus KH:n nykyisen varajäsenen Risto Artjoen valitsemisesta uudeksi jäseneksi kaupunginhallitukseen ja hänen tilalleen Lauri Ant-Wuorisen uudeksi varajäseneksi Pekka Herkaman, hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

KV myönsi eron Marianne Kivelälle kaupunginhallituksen jäsenyydestä ja valitsi kaupunginhallituksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi Risto Artjoen uudeksi jäseneksi hänen tilalleen sekä Pekka Herkaman Lauri Ant-Wuorisen uudeksi henkilökohtaiseksi varajäseneksi.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa