Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.09.2016/Pykälä 153

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Yhdyskuntalautakunta

§ 55

10.06.2014

Yhdyskuntalautakunta

§ 73

30.08.2016

Kaupunginhallitus

§ 153

21.09.2016

 

Katusuunnitelma, Kasavuorentien pysäköintijärjestelyt

 

601/10.03.01/2014

 

YLK 10.06.2014 § 55

 

 

 

Valtuutettu Juha Pesonen ja 4 muuta allekirjoittajaa ovat laatineet 14.10.2013 päivätyn valtuustoaloitteen (oheismateriaali), jossa esitetään kadunvarsipysäköinnin sijoittamista Kasavuorentien eteläosaan. Aloite käsiteltiin yhdyskuntalautakunnassa 12.11.2013 ja lähetettiin edelleen tiedoksi KH:lle ja KV:lle. Samalla lautakunta päätti sisällyttää kohteen suunnittelun vuoden 2014 työohjelmaan.

 

Voimassa olevassa asemakaavassa Kasavuorentien katualueen leveydeksi on varattu kapeimmillaan n. 20 metriä ja leveimmillään jopa 50 metriä. Levein varaus sijoittuu ns. Merimiestalojen kohdalle. Teknisesti Kasavuorentien pohjoispuolelle on mahdollista lisätä kadunvarsipysäköintiä katualueelle rakentamalla pysäköintipaikkoja kadun pituussuunnassa.

 

Kuntatekniikka on laatinut suunnitelmaehdotuksen pysäköinnistä Kasavuorentien pohjoispuolella (liiteaineisto). Suunnitelman keskeisimpinä tavoitteena on parantaa alueen asukkaiden pysäköintimahdollisuuksia.

Kadun kuivatusta ei tarvitse muuttaa. Noin 140 metrin osuudelle (Kasavuorentie 5-7) mahtuisi 26 paikkaa. Yhden pysäköintipaikan (2.5 x 5,0m) kustannusarvio on 1700 e / kpl ja koko hankkeen yhteensä 44 000 e. Toteutus sisältyy kuntatekniikan vuoden 2014 työohjelmaan.

YTJ:

Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa Kasavuorentien pysäköintijärjestelyjen suunnitelman julkisesti nähtäville MRA 43 §:n mukaisesti. Suunnitelmista pyydetään poliisiin, HSL:n, HSY:n sekä vanhus- ja vammaisneuvostojen lausunnot.

 

..........

 

Puheenjohtaja esitti asian pöydälle jättämistä. Esitys sai lautakunnan yksimielisen kannatuksen.

 

Päätös:

Asia jätettiin pöydälle.

YLK 30.08.2016 § 73

 

Lisätiedot:

kuntatekniikan projekti-insinööri Lennart Långström, puh. 09 5056 387

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Yhdyskuntalautakunta käsitteli 12.11.2013 valtuutetun Juha Pesosen ja 4:n muun allekirjoittaneen 14.10.2013 päivättyä valtuustoaloitetta koskien kadunvarsipysäköinnin sijoittamista Kasavuorentielle ja päätti sisällyttää kohteen suunnittelun vuoden 2014 työohjelmaan. Kaupunginvaltuusto merkitsi asian tiedoksi 09.12.2013.

 

Kohteesta laadittiin vuonna 2014 suunnitelma, jonka mukainen kustannusarvio oli 43 018 €. Yhdyskuntalautakunta päätti jättää suunnitelman pöydälle kokouksessaan 10.6.2014.

 

Tämän jälkeen kuntatekniikka selvitti mahdollisuuksia saada kustannuksia alemmalle tasolle, jotta hanke voitaisiin saada sisältymään vuotuiseen 800.000 euron määrärahavaraukseen. Tarkemmassa tarkastelussa kävi ilmi, että maaperän huonon kantavuuden vuoksi tarvitaan pohjanvahvistustoimenpiteitä, jotka eivät sisältyneet alkuperäiseen kustannusarvioon. Pohjanvahvistustoimenpiteiden vaikutusta kustannusarvioon arvioitiin merkittäväksi eikä varsinaisia pohjanvahvistussuunnitelmia lähdetty tekemään. Karkea arvio kokonaiskustannuksista sisältäen pohjanvahvistustoimenpiteet on 100 000 - 150 000 €.

 

HSY on ilmoittanut, ettei sillä ole kohteessa saneeraustarvetta, joten rakennuskohdetta ei voida toteuttaa yhteisrahoituksella kuntayhtymän kanssa.

 

Suunnitelmaa ei ole em. syistä päivitetty valmiiksi eikä tuotu yhdyskuntalautakunnan uudelleen käsiteltäväksi. Kohteen rakentamista ei myöskään ole ohjelmoitu tulevien vuosien työohjelmiin. Vuotuisella 800.000 euron määrärahavarauksella liikenneväyliin on tarkoitus toteuttaa koko kaupungin kadunrakennuskohteet ja niiden suunnittelu sekä päällystys- ja valaistustyöt merkittävimpiä uudiskohteita lukuun ottamatta, joille anotaan erillinen toteutusmääräraha. Vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa näiden pysäköintipaikkojen toteuttamista ei voida pitää erityisen välttämättömänä. Paikat palvelisivat varsin rajallista käyttäjäkuntaa eikä niiden toteuttamatta jättämisellä ole negatiivisia turvallisuusvaikutuksia. Vakiintuneen käytännön ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti asuinkiinteistöjen tulee lähtökohtaisesti järjestää pysäköinti omilla tonteillaan.

 

YTJ:

 

Lautakunta päättää ettei Kasavuorentien pysäköintipaikkojen suunnittelua jatketa ja ettei kohdetta sisällytetä lautakunnan talousarvioon eikä v. 2017 työohjelmaan. Lautakunta lähettää asian edelleen KH:lle tiedoksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

KH 21.09.2016 § 153

 

KJ:

KH merkitsee asian tiedoksi sekä lähettää asian edelleen KV:n tiedoksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa