Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.03.2016/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
    Nimikyltit muotokuviin

Sivistyslautakunta

§ 16

31.03.2016

 

Valtuustoaloite nimikylttien lisäämisestä muotokuviin

 

226/12.03.03/2015, 150/00.02.00/2015

 

SIVLK 31.03.2016 § 16

 

Lisätiedot: Richard Silin, kulttuurituottaja

puh 50 559 9580 etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

 

Valt. Ant-Wuorinen ym. on jättänyt 27.4.2015 valtuustoaloitteen siitä, että kaupungin tiloissa olevien muotokuvien alle tulisi lisätä henkilön nimi ja mahdollisuuksien mukaan myös tehtävä ja vuosiluvut. Aloitteen mukaan tämä toisi Kauniaisten historian esiin mielenkiintoisella ja konkreettisella tavalla. Aloite on oheismateriaalina.

 

Todettakoon, että kaupungin taidekokoelmaan kuuluvien teosten kyltit on erinomainen kehittämisalue. Jokaisella kaupungin omistamalla taideteoksella tulisi olla oma teoskyltti, josta taitelijan nimi, vuosi sekä mahdollisesti muita tietoja teoksesta käy ilmi. Muotokuvilla tulisi teoskylttien lisäksi olla erilliset nimikyltit, jossa on kuvatun nimi, vuosi sekä mahdollisesti myös muita tietoja henkilöstä tai hänen merkityksestä kaupungille. Tällä hetkellä hyvin harvalla taidekokoelman teoksilla on teos- tai nimikylttiä tai ne ovat jokseenkin puutteellisia.

 

Kaikille kaupungin taidekokoelman teoksille on tarkoitus tehdä teos- ja nimikylttejä, suunnitelmien mukaan vielä vuoden 2016 aikana, kulttuuripalveluiden henkilöstöresurssien ja käyttötalouden sallimissa raameissa. Todettakoon, että vuonna 2016 taidekokoelma työllistää kulttuuripalveluja huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Villa Bredan tyhjentäminen ja terveyskeskuksen evakko Villa Bredan tiloihin ovat tarkoittaneet myös taideteosten evakuoimisen edellä mainituista tiloista joihin merkittävä osa kaupungin taidekokoelman teoksista on ollut sijoitettuna. Teosten kunto on tarkistettu, osa on korjattu ja sittemmin pakattu asianmukaisella tavalla sekä siirretty säilytykseen. Teokset palautetaan terveyskeskukseen, heti korjaustöiden valmistuttua. Tällöin on myös tarkoitus uusia teosten kiinnitykset julkisiin tiloihin sopivimmiksi jolloin minimoidaan teoksien luvaton siirtäminen tai häviäminen.

 

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

Sivistyslautakunta päättää omalta osaltaan hyväksyä liikuntapalveluiden vastauksen valt. Ant-Wuorisen ym. aloitteeseen ja lähettää sen edelleen KH:lle ja KV:lle.

 

 

Päätös:

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa