Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 19.04.2016/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 23

19.04.2016

 

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille

 

70/05.11.00/2016

 

SOTE 19.04.2016 § 23

Kansainvälistä suojelua saaviin henkilöihin kuuluu kiintiöpakolaisia, alaikäisinä yksin tulleita sekä muita oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita. Tällä hetkellä kuntapaikkoja on riittämättömästi. Vuoden 2015 aikana Suomeen tuli noin 32 500 turvapaikanhakijaa, joista noin kolmasosan arvioidaan saavan oleskeluluvan. Uudenmaan osuuden kuntiin sijoitettavista oleskeluluvan saaneista on arvioitu olevan 2819 henkeä. ELY-keskuksen esityksen mukaan Kauniaisten laskennallinen osuus tulevista kuntapaikoista on 12 henkilöä vuonna 2016. Sen lisäksi Kauniainen on sitoutunut ottamaan 10 kiintiöpakolaista kaupunginvaltuuston vuonna 2013 tekemän päätöksen mukaisesti.

 

Maahanmuuttoviraston arvion mukaan oleskelulupia myönnetään enenevässä määrin kevään 2016 aikana. Tavoitteena on, että myönteisen oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat sijoitetaan tasaisesti ympäri Suomea samoille ELY-alueille, missä vastaanottokeskukset ja ryhmäkodit ovat eli siis myös muualle kuin Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle. Jos ELY-keskus pystyy osoittamaan kuntapaikat etukäteen, on muutto ja kotouttaminen suunnitelmallisempaa ja hallitumpaa.

 

Uudenmaan ELY-keskus on 11.2.2016 kuntiin lähettämällään kirjeellä tehnyt esityksen pakolaisten vastaanottamisesta ja pyytänyt Uudenmaan kuntia käsittelemään oman kuntansa suhtautumisen esitykseen poliittisissa päätöksentekoelimissä 29.4.2016 mennessä.

 

Uudenmaan alueen kuntiin vedotaan erityisesti perheryhmäkotien ja tukiasuntojen saamiseksi oleskeluluvan saaneiden alaikäisinä tulleiden turvapaikanhakijoiden tarpeisiin. Uudellamaalla oli tammikuussa 8052 turvapaikanhakijaa, joista alaikäisiä oli 708. Heistä lähes kaikkien odotetaan saavan oleskeluluvan.

 

Kauniaisiin on vastaanotettu kuusi kiintiöpakolaista vuonna 2013, seitsemän vuonna 2014 ja yhdeksän vuonna 2015 eli yhteensä 22 henkilöä. Touko- kesäkuussa Kauniaisiin odotetaan tulevan viiden hengen perheen. Tämän lisäksi pakolaisia on tullut perheen yhdistämisen ja omaehtoisen muuttamisen kautta. Vuosina 2010-2015 Kauniaisiin vastaanotettujen määrä on yhteensä 66 henkilöä, joista 13 on muuttanut kunnasta pois.

 

Saadakseen kuntakorvauksia, kunnan on tehtävä sopimus kotouttamisen edistämisestä ELY- keskuksen kanssa paitsi kiintiöpakolaisten vastaanotosta myös ns. vastaanottokeskusmuuton kautta tulleista. Osa oleskeluluvan turvapaikkamenettelyssä saaneista hankkii asunnon itsenäisesti, osa vastaanottokeskuksen avustamana.

 

Kunnan vastaanottamista pakolaisista maksetaan laskennallisia korvauksia seitsemän vuotiaista ja sitä vanhemmista 2 300 euroa vuodessa ja alle seitsemän vuotiaista 6 845 euroa vuodessa. Korvausaika on kolme vuotta turvapaikkamenettelyn kautta tulleille henkilöille ja neljä vuotta kiintiöpakolaisina tulleille henkilöille sekä heidän perheenjäsenilleen. Korvaus on käytettävä kohderyhmään kuuluvien henkilöiden ohjaukseen ja neuvontaan sekä muun heidän kotoutumistaan tukevan toiminnan järjestämiseen.

 

Edellä mainittujen laskennallisten korvausten lisäksi valtio korvaa erillisen haun perusteella pakolaisten vastaanotosta aiheutuvia erityisiä sosiaali- ja terveystoimen kustannuksia toteutuneen mukaisesti. Erityiset kustannukset korvataan yleensä 10 vuoden ajalta. Ilman huoltajaa maassa oleskelevien lasten ja nuorten palvelut korvataan täysimääräisenä toteutuneen mukaan. Myös pakolaisille maksettu toimeentulotuki sekä kotouttamispalveluja sekä sosiaali- ja terveystoimen palveluja koskevat tulkkauskulut korvataan täysimääräisenä kaupungin toimittamien selvitysten mukaan.

 

Tietoa myönteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta ja kotouttamisesta on kotouttaminen.fi-sivustolla. Myös ELY-keskukset tukevat kuntien työtä.

 

 

sosiaali- ja terveysjohtaja:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää KH: lle ja edelleen KV: lle, että Kauniaisten kaupunki sitoutuu antamaan kuntapaikan ELY-keskuksen osoittaman laskennallisen osuuden mukaisesti (12 henkilöä) niille turvapaikanhakijoille, jotka saavat myönteisen oleskelulupapäätöksen. Sen lisäksi Kauniainen vastaanottaa ELY-keskuksen kanssa aiemmin tehdyn sopimuksen mukaisesti 10 kiintiöpakolaista.

 

 

Päätös:

 

 

Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa