Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 19.04.2016/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 20

19.04.2016

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan toiminta-avustukset vuonna 2016

 

65/02.05.01/2016

 

SOTE 19.04.2016 § 20

Lisätiedot:

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. 09 5056 260

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

 

Määräraha järjestöjen toiminta-avustuksiin vuoden 2016 talousarviossa on 66 000 euroa, josta 56 000 euroa esitetään kohdennettavaksi Granin lähiavun toimintaan. Muille avustuksia hakeneille jaettavaksi jää siis 10 000 euroa.

 

 

Järjestöjen toiminta-avustukset vuodelle 2016 julistettiin haettavaksi KaunisGrani-lehdessä ja kaupungin kotisivuilla. Hakemusten jättämisen määräaika päättyi 14.3.2016. Yhteensä 17 järjestöä jätti hakemuksen määräajassa. Yksi hakemus saapui määräajan jälkeen, ja se on jätetty huomioimatta.

 

 

Avustusten myöntämisperiaatteet on vahvistettu lautakunnassa 11.3.1997 § 24. Perusteina ovat olleet mm. seuraavat seikat: toiminta on kaupungin kannalta tärkeää, suunnitelmallista ja täydentää sosiaali- ja terveystoimen omaa toimintaa tai toimii ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Lisäksi on haluttu tukea paikallisia yhteisöjä tai pidetty tärkeänä sitä, että toiminta kohdistuu kaupungin asukkaisiin.

 

 

Oheismateriaalina 1 on yhteenveto haetuista avustussummista, käyttötarkoituksesta sekä sosiaali- ja terveysjohtajan esityksestä.

 

 

Järjestöiltä edellytetään tili- ja toimintakertomuksen toimittamista vuodelta 2015 sekä selvitystä vuoden 2015 avustusten käytöstä sekä kuluvan vuoden talousarvion ja toimintasuunnitelman lähettämistä ennen avustuksen maksuunpanoa. Asiasta tiedotetaan kirjeessä, joka lähetetään lautakunnan päätöksen tiedoksiannon yhteydessä.

 

 

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

 

 

Lautakunta päättää

 

 

- myöntää järjestöjen toiminta-avustuksia vuonna 2016 seuraavasti (yhteensä 66 000 euroa):

 

 

 

 

- Allergia- ja astmayhdistys Espoo ja Länsi-Uusimaa ry: 450

- Espoon ja Kauniaisten muistiyhdistys ry:

1500

- Espoon mielenterveysyhdistys ry:

900

- Espoon reumayhdistyd ry:

400

- Espoon seudun näkövammaiset ry:

350

- Espoon sydänyhdistys ry:

900

- Granin lähiapu:

56 000

- Irti huumeista ry:

400

- Kauniaisten suomalaiset seniorit ry:

1000

- Pääkaupunkiseuden luustoyhdistys ry:

400

- Rikosuhripäivystys, Suomen mielenterveysseura:

200

- Suomen mielenterveysseura:

300

- Esbo-Grankulla krigsveteraner rf:

850

- Grankulla svenska pensionärer rf:

1000

- Finlands svenska socialförbund:

100

- Finlands svenska taltidningsförening

250

- MLL perhekummitoiminta:

1000

 

 

Päätös:

 

 

Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen

 

 

------

 

 

 

Puheenjohtaja Anna Lena Karlsson-Finne poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Asian käsittelyn aikana puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Annukka Alapappila.


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa