Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 17.11.2015/Pykälä 89

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 89

17.11.2015

 

Selvityshenkilö Kauniaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi ja työllistämistoimenpiteiden kehittämiseksi vuonna 2016

 

494/05.20.00/2015

 

SOTE 17.11.2015 § 89

 

Lisätiedot:

sosiaalipalvelupäällikkö, Jaana Myhrberg, puh. 09 5056 257

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Valtuustoaloitteessa syyskuussa 2014 ehdotettiin, että Kauniaisten kaupunki hyvinvointitavoitteiden mukaisesti suunnittelee pitkäaikaistyöttömien tilanteiden kartoitusta ja selvittää heidän työllistämismahdollisuuksiaan. Valtuustoaloite on selvityksen jälkeen julistettu loppuun käsitellyksi (KV 16.3.2015 § 21). Työllisyyslaki velvoittaa kuntia työllistämään tai osoittamaan koulutus- tai harjoittelupaikan yli 500 päivää työttömänä olleelle työnhakijalle. Epäonnistuttuaan tässä kunta joutuu maksamaan kuukausittain puolet valtion työttömälle maksamasta työmarkkinatuesta. Syyskuussa 2015 Kauniainen maksoi Kelalle 51 pitkäaikaistyöttömän työmarkkinatuen kustannuksia 23 062 euroa. Nuorisotakuun piiriin kuuluvia alle 28-vuotiaita nuoria oli 35. Nuoret työttömät eivät yleensä ole pitkäaikaistyöttömiä. Pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut jo muutaman vuoden ajan. Laskennallinen arvio syyskuusta 2015 syyskuuhun 2016 51 pitkäaikaistyöttömän työmarkkinatuen sakkomaksun suuruudesta Kauniaisille on 283 440 euroa.

 

Selvityshenkilön ensisijainen tehtävä on haastatella ne kauniaislaiset pitkäaikaistyöttömät, joiden kohdalla voidaan ryhtyä työllistämistä tukeviin toimenpiteisiin, erityisesti kunnan omien työpaikkojen yhteydessä annettavaan kuntouttavaan työtoimintaan vähintään neljäksi tunniksi viikossa (4h/vk) ja enintään neljäksi tunniksi neljänä päivänä viikossa (4h/pv/4 pv). Tällä toimenpiteellä kunnan Kelalle maksama sakkomaksu poistuu. Työttömälle työvoimahallinto maksaa työssäolosta 9 euroa/työssäolopäivä eikä kunnalle aiheudu kustannuksia. Kunta voi omalla työllistämisbudjetillaan lisätä kannusteita sekä kuntouttavaan työtoimintaan osallistuville asiakkaille että paikan tarjoavalle toimialalle.

 

Pitkäaikaistyöttömien kohdalla selvityshenkilö selvittää ja neuvottelee kunnan toimialojen kanssa sopivista tehtävistä ja ohjaa asiakkaita kuntouttavan työtoiminnan nimissä toimialoilla annettuihin tehtäviin. M-asemalle perustettu Työpankki toimii osaltaan toimialojen työtehtävistä informoivana kunnan sisäisenä kanavana. Espoon työvoiman palvelukeskuksessa (ETYP) palvellaan ne kauniaislaiset työttömät asiakkaat, jotka eivät ole pelkästään koulutus- ja työllistämistoimin autettavissa työmarkkinoille ja joiden kohdalla on tavoitteena kaupungin (sosiaali- ja terveyspalvelut), TE-toimiston ja Kelan kanssa yhteisvoimin etsiä heille ratkaisuja. Näitä asiakkaita työvoiman palvelukeskukseen ohjaa sosiaalipalveluissa työskentelevä em. selvityshenkilö, jolla on yhteys toimeentulotuen kautta sekä aikuisiin että niihin nuorisotakuuikäisiin asiakkaisiin, jotka eivät ohjaudu opiskelemaan nuorisotakuusta vastaavan sivistystoimen aloitteesta. Nuoret priorisoidaan sovitusti kunnassa myös siten, että päihde - ja mielenterveystyön palveluohjaaja ohjaa erityisen tuen tarpeessa olevia nuoria työllistäviin toimenpiteisiin kädestä pitäen. Kauniaisten nuorisotakuumalli päivitetään syksyn 2015 aikana ja siinä tarkennetaan toimenpiteet koskien nuoria työttömiä. Nuorisotakuumallia tullaan käsittelemään nuorisolautakunnassa, opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnissa, sosiaali- ja terveyslautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa.

 

Selvityshenkilön palkkakustannukset ovat noin 47 000 euroa vuodessa. Selvityshenkilöksi esitetään 1.1.2016 alkaen kunnassa toimeentulotukityötä tekevää kaupungin omaa virkamiestä, joka suorittaa vuoden 2015 loppuun mennessä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, jonka opinnäytetyön aiheena on Kauniaisten pitkäaikaistyöttömyys ja sosiaalinen kuntoutus, ja hän on hyvin perehtynyt työllistämisen erityiskysymyksiin. Lisäksi on mielekästä yhdistää selvityshenkilön työhön myös palkkatuella työllistäminen ja työkokeilu sekä työllistymistä edistävän toiminnan kehittäminen, joka luonnollisesti tapahtuu kaikkien toimialojen yhteistyönä, mutta tarvitsee työllistämisen erityiskysymyksiin perehtyneen vastuuhenkilön.

 

Pitkäaikaistyöttömät ovat usein myös toimeentulotuen asiakkaina. Toimeentulotuen perusosan myöntäminen siirtyy Kelalle 2017 alusta kuntien kuitenkin vastatessa niiden kustannuksista. Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen jää edelleen kuntien tehtäväksi. Sen palvelun sisällyttäminen osaksi jo toimivaa sosiaalityötä on suunnitteilla.

 

Selvityshenkilön tehtävästä aiheutuvat kustannukset ovat noin 47 000 euroa vuodessa. Summa koostuu pääasiassa tehtävien uudelleenjärjestelystä sijaistyövoiman avulla. Lisäkustannukset pyritään kattamaan työmarkkinatuen kuntaosuuteen aiheutuvilla säästöillä.

 

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Lautakunta merkitsee tiedoksi pitkäaikaistyöttömien työllistämistä koskevan selvityksen.

 

Lisäksi lautakunta esittää, että KH hyväkyy toimenpiteet, joilla pitkäaikaistyöttömien työllistämiskysymyksiin, eli kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseen ja palkkatuella työllistämiseen sekä työllistymistä edistävän muun toiminnan kehittämiseen osoitetaan henkilö sisäisin järjestelyin siten, että järjestely rahoitetaan talousarvion puitteissa esittelyssä selostetulla tavalla.

 

Päätös:

Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tämä asia jaettiin kokouksessa pöydälle.


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa