Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.11.2015/Pykälä 228

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 228

04.11.2015

 

Valtuuston 19.10.2015 päätösten laillisuuden toteaminen

 

KH 04.11.2015 § 228

Lisätiedot:

kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. (09) 5056 238

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupunginhallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 56 §:n mukaan valvoa valtuuston päätösten lainmukaisuutta. Kaupunginhallituksen laillisuusvalvonta käsittää sen tutkimisen, ettei valtuuston päätös ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi tai muuten ole lainvastainen.

 

Mikäli kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai menee valtuuston toimivallan ulkopuolelle tai on muuten lainvastainen, kaupunginhallituksen on päätettävä, että valtuuston päätöstä ei panna täytäntöön sekä saattaa asia valtuustoon viipymättä uudelleen käsiteltäväksi.

 

Pöytäkirja on luettavissa kaupungin kotisivuilla (linkki).

 

KJ:

KH toteaa valtuuston 19.10.2015 tekemät päätökset laillisiksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa