Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisolautakunta
Pöytäkirja 25.11.2015/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
    Nuorisotakuu Kauniaisissa

Nuorisolautakunta

§ 33

25.11.2015

 

Nuorisotakuun toimintamalli Kauniaisissa

 

493/12.00.00/2015

 

NUORK 25.11.2015 § 33

 

Lisätiedot: Kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Anders Lindholm-Ahlefelt

 

puh 0503664251

 

anders.lindholm-ahlefelt@kauniainen.fi

 

 

Heidi Backman, sivistystoimenjohtaja, puh.(09) 5056825

 

heidi.backman@kauniainen.fi

 

 

NUORK 12.12.2013 § 38

 

 

Nuorisotakuu astui voimaan 1.1.2013 Jyrki Kataisen hallituksen yhtenä kärkihankkeena. Sipilän hallitus nosti 2015 nuorisotakuun yhdeksi hallitusohjelman kärkihankkeeksi. Käytännössä nuorisotakuussa on kaksi isoa toimijaa. Toinen on TE-toimistot, joiden tehtävä on toteuttaa nuorelle kolmen kuukauden sisällä nuorisotakuun edellyttämä paikka. Toinen iso toimija on kunta, jonka tehtävänä on pitää omat verkostot niin tiiviinä, että kaikki nuoret ohjautuvat oikeisiin palveluihin.

 

Nuorisotakuu koskee kaikkia alle 25-vuotiata sekä vastavalmistuneita alle 30-vuotiaita, joilla ei ole työpaikkaa tai ammatillista koulutusta. Heille nuorisotakuu tarkoittaa, että kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta heille tulee tarjota opiskelu-, työ-, työkokeilu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka.

 

Nuorisotakuu sisältää myös koulutustakuun sekä nuorten aikuisten osaamisohjelman. Koulutustakuu tarkoittaa, että jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan opiskelupaikka lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa, työpajassa, oppisopimuksessa tai kuntoutuspaikka. Nuorten aikuisten osaamisohjelma tarjoaa ilman koulutusta vaille oleville alle 30-vuotiaille nuorille mahdollisuuden suorittaa ammatillisen tutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niiden osia.

 

Kauniaisten nuorisotakuumalli on arvioitu ja päivitetty kaupungin nuorisotakuutyöryhmän toimesta syksyn 2015 aikana.Päivitetty malli on voimassa toistaiseksi.

 

 

Liite: Nuorisotakuu Kauniaisissa

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

Nuorisolautakunta hyväksyy omalta osaltaan nuorisotakuun toimintamallin, liitteen mukaisesti ja pyytää nuorisotakuumallista lausunnon nuorisovaltuustolta.

 

Päätös:

 

Päätös ehdotuksen mukaan.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa