Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.09.2015/Pykälä 192

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

§ 45

01.09.2015

Kaupunginhallitus

§ 192

23.09.2015

 

Tilojen varustaminen sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin, Kauniaisten lukio (tarveselvitys)

 

740/12.00.00/2014, 245/10.03.02/2015

 

SOV 01.09.2015 § 45

 

 

 

 

Lisätiedot:

 

opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. (09) 5056 265

 

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

 

Ylioppilaskokeen sähköistäminen tapahtuu vaiheittain vuosina 2016-2019. Ensimmäinen sähköinen ylioppilaskoe järjestetään syksyllä 2016. Uudistuksen tavoitteena on vastata entistä paremmin nuorten tuleviin osaamistarpeisiin jatko-opinnoissa ja työelämässä. Ylioppilastutkintolautakunta on laatinut sähköisen ylioppilaskokeen järjestämisohjeen, joka kuvaa tämän uuden tyyppisen kokeen järjestämisen teknisiä vaatimuksia ja erityispiirteitä. Ohjeistusta päivitetään sitä mukaan, kun tiedot käytänteistä tarkentuvat.

 

 

Sähköisen kokeen valmistelut vaativat yhteistyötä lukion, tietohallinnon ja yhteiskuntatoimen kanssa. Tilojen valmistamiseen sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin sopiviksi vaatii kiinteitä teknisiä järjestelyjä, kuten sähköasennuksia ja suunnittelua, sekä päätelaitteiden, palvelinlaitteiden ja tietoliikenneyhteyksien toimivuuden ja saatavuuden suunnittelua.

 

 

Koulun opetushenkilökunta on jo viime lukuvuoden aikana kouluttautunut ja kouluttautuu edelleen tämän lukuvuoden aikana monin eri tavoin ja tilaisuuksin tuleviin sähköisiin ylioppilaskokeisiin ja seuraa ylioppilastutkintolautakunnan ylläpitämää www-sivustoa (www.digabi.fi). Opiskelijat valmistautuvat sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin mm. suorittamalla sähköisiä kurssikokeita.

 

 

Kauniaisten lukion sähköiset ylioppilaskirjoitukset järjestetään Kasavuoren koulukeskuksen liikuntasalissa ja erillisjärjestelyjä varten varataan lisäksi kolme luokkatilaa.

 

 

Aikaisempaan ylioppilaskirjoitusten järjestämiseen muutoksia tulee henkilöstötarpeeseen ennakkovalmisteluissa, tilojen valmisteluissa ja koetilaisuuksien valvonnoissa. Sähköisten ylioppilaskirjoitusten järjestäminen sitoo henkilökuntaa enemmän kuin aikaisempi tapa järjestää koetilaisuudet. Opettajien lisäksi valmistelu töihin tarvitaan it-asiantuntija ja vahtimestari. Koetilan järjestämiseen kuuluu kalusteiden lisäksi sähköistämiseen ja tietotekniikkaan liittyvät ennakkovalmistelut ja kirjoitusten jälkeen tilojen palauttaminen koulun normaaliin käyttöön. Ylioppilaskirjoitukset järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Koevalmistelut ennen niiden alkamista aloitetaan noin viikkoa ennen ja tilan palauttaminen kokeiden jälkeen kestää noin viikon.

 

 

Sähköisten ylioppilaskirjoitusten kustannukset ovat yhteensä 16.493€. Kustannuslaskenta on tehty ylioppilaslautakunnan kustannuslaskurin avulla ja kustannukset on laskettu 130 opiskelijalle liikuntasalissa sekä kolmessa erillistilassa, jotka kaikki ovat yhtä aikaa käytössä. Kustannuslaskurin hinnat ovat vuodelta 2013.

 

 

Laskelma sisältää sähköjärjestelmät, palvelimet varavirtalähteineen, UPS:t, ja tarvikkeistoa koetilan järjestelyihin.

 

 

Edellisten lisäksi tulisi tämän hetkisen ohjeistuksen mukaan varautua koetilojen varavirran varmistaviin järjestelyin esim. omalla tai vuokrattavalla aggregaatilla. Vaihtoehtoisena järjestelmänä voisi olla konekohtaiset varavirtalähteet. Arvio varavoiman kustannuksista on 12 000€.

 

 

Sähköisiin ylioppilaskokeisiin varustautumisen kustannukset ovat tehdyn laskelman mukaan yhteensä 30 000€.

 

 

Liite 1: Digabi - kustannuslaskuri

 

Liite 2: Tarveselvitys

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää Kauniaisten lukion tarveselvitykseen perustuen esittää kaupunginhallitukselle 30 000€ lisäyksen budjettiin koulun tilojen varustamiseen sähköisiä ylioppilaskirjoituksia varten.

 

Päätös:

 

Lautakunta päätti asiasta päätösehdotuksen mukaisesti.

KH 23.09.2015 § 192

 

 

KJ:

KH päättää hyväksyä tarveselvityksen koskien Kauniaisten lukion tilojen varustamista sähköisiä ylioppilaskirjoituksia varten.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa