Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 25.08.2015/Pykälä 60

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 60

25.08.2015

 

Sosiaali- ja terveystoimen talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelu vuosille 2016-2018

 

265/02.02.00/2015

 

SOTE 25.08.2015 § 60

 

 

Lautakunnan ensimmäisen talousarviokäsittelyn yhteydessä sosiaali- ja terveysjohtaja sekä tulosaluepäälliköt esittelevät lähtökohtia toimialan talousarviokauden strategisiin tavoitteisiin ja talousarviovalmisteluun. Käsittelyn yhteydessä lautakunnan on tarkoitus käydä keskustelua talousarvioesityksestä. Varsinainen talousarvioesitys tuodaan lautakunnan käsittelyyn seuraavassa lautakunnan kokouksessa 1.9.2015.

 

 

Talousarviovalmistelua ohjaa kaupunginhallituksen antamat talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet. Laadintaohjeissa kaupunginhallitus on linjannut talousarvion ja -suunnitelman laadintaa niin, että kaupungin palvelutuotannon tuottavuutta nostetaan 1,5%, yleisenä kustannustason nousuna huomioidaan 1,3 % nousu, ja kaupungin investoinnit toteutetaan voimassa olevan investointiohjelman mukaan.

 

 

Kaupungin rahatoimiston antaman aikataulun mukaan lautakunnan talousarvioesitys tulee toimittaa kaupunginjohtajalle viimeistään 4.9.2015.

 

 

Oheismateriaalina on talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuosille 2016 - 2018.

 

 

Strategiset lähtökohdat

 

 

Kehittämisstrategian painopistealueet vuosille 2014-2016 ovat:

 

1. varmistetaan mahdollisuus kohtuuhintaiseen asumiseen

 

2. ikääntyvien toimintakyvyn edistäminen

 

3. kaupunkiympäristön ja keskustan viihtyvyyden parantaminen

 

4. koulut ja päiväkodit ovat metropolialueen edelläkävijöitä

 

5. lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen

 

6. elävän kaksikielisyyden vahvistaminen

 

7. talouden ja hallinnon kehittäminen

 

 

Painopistealueet on kehittämisstrategiassa jaettu edelleen tavoitteiksi sekä tuloksiksi. Talousarvion yhteydessä toimialojen tulee esittää toimenpide-ehdotuksiaan tavoitteiden täyttämiseksi.

 

 

Toimenpide-ehdotukset vuodelle 2016 tuodaan lautakunnan käsittelyyn talousarviokokouksessa 1.9.2015.

 

 

 

Henkilöstösuunnitelma

 

Henkilöstösuunnitelma käsitellään talousarvion ja taloussuunnitelman yhteydessä. Henkilöstösuunnitelmassa tulee esittää tulevan vuoden vakanssien lukumäärä ja mahdolliset muutokset.

 

 

 

Käyttötalousarvio

 

 

 

Valtuusto päättää sitovista määrärahoista tulosaluetasolla nettomääräisenä, eli toimintakatteen tasolla. Lautakunnan talousarvioesitys on laadittu tulosaluetasolla eritellen toimintatuotot, toimintakulut ja toimintakatteen.

 

 

Kaupunginhallitus on antanut toimialakohtaisen kehyksen toimialojen toimintatuotoista, toimintakuluista ja toimintakatteesta. Sosiaali- ja terveystoimen ulkoisten kulujen kehyksen mukaisena toimintakatteena on 24,08 miljoonaa euroa.

 

 

Toimialan alustavan talousarviovalmistelun mukaiset ulkoisten menojen ja tulojen talousarvioluvut vuodelle 2016 ovat: toimintatulot 3,62 miljoonaa euroa, toimintakulut 27,64 miljoonaa ja toimintakate 24,02 miljoonaa euroa. Lukuihin voidaan odottaa tulevan vielä pieniä tarkennuksia prosessin edetessä.

 

 

Toimialan käyttötalouden talousarviota on valmisteltu ottaen huomioon kaupunginhallituksen antamat laadintaohjeet, muutokset palvelutarpeissa, muutokset lainsäädännössä ja velvoitteissa sekä huomioiden kuluvan vuoden talouden toteuma ja vuoden 2014 tilinpäätös.

 

 

Vuoden 2015 talousarvioon nähden alustavien lukujen mukainen ulkoinen toimintakate kasvaa 6,5 %. Vuoden 2014 tilinpäätökseen verrattuna vuoden 2015 talousarvion toimintakate kasvaa 3,3%.

 

 

Alustava sosiaali- ja terveystoimen käyttötalousarvio vuodelle 2016 on oheismateriaalina.

 

 

 

Investointisuunnitelma vuosille 2015 - 2016

 

 

Talousarvio- ja suunnitteluvuosina sosiaali- ja terveystoimen hankkeita investointisuunnitelmassa ovat Villa Breda palvelukeskuksen laajennus ja tehostetun palveluasumisen asunnot -hanke.

 

 

 

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

 

 

Lautakunta päättää

 

 

- merkitä tiedoksi vuoden 2016 talousarvion valmistelun,

 

 

- käydä talousarviota koskevan keskustelun.

 

Päätös:

 

Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa