Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.06.2015/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 43

08.06.2015

 

Terveyskeskuksen vastaanottotilojen saneeraus (890052), lisämäärärahaesitys

 

914/10.03.02/2014, 53/02.02.00/2015

 

KV 08.06.2015 § 43

Lisätiedot:

rakennuttajapäällikkö Tommi Metsälä, puh. (09) 5056 212

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Hankkeen lähtökohtana on terveyskeskuksen vastaanottotilojen toiminnallisten muutoksien pohjalta käyttäjän laatima tarveselvitys (mm. aiemmin arkistona toimineen tilan ottaminen käyttöön toimistotilaksi), jonka KH on 28.8.2013 hyväksynyt (§ 209). Hanke on sisällytetty vuoden 2015 talonrakennushankkeiden investointiohjelmaan.

 

KV on myöntänyt hankkeelle vuodelle 2014 määrärahaa 30 000 euroa, josta vuonna 2014 käyttämättä jäänyt osuus (27 800 euroa) on siirretty vuodelle 2015.

 

Hankkeen valmistelun aikana on Sote-uudistukseen liittyvän palvelualuemuutoksen johdosta ilmennyt tarvetta lisätä hankkeen alkuperäiseen sisältöön ja laajuuteen (vastaanoton toimistotilat) myös vastaanoton odotustilojen ilmanvaihdon parantaminen. Vuoden 2014 alussa voimaantulleen palvelualuemuutoksen jälkeen ovat kuntalaiset itse voineet valita terveysaseman, jonka palveluja käyttävät, ja täten Kauniaisten terveyskeskuspalveluja voivat käyttää nykyään myös muiden kuntien asukkaat, mistä johtuen terveyskeskuksen asiakasmäärä on kasvanut. Koska odotustilojen ilmanvaihto on mitoitettu pienemmälle asiakasmäärälle, ilmanvaihdon paranemisen edellyttämät toimenpiteet ja niiden laajuus ovat ennakoitua suuremmat. Osaltaan hankkeen tarpeellisuuteen vaikuttavat myös terveyskeskuksen henkilökunnan keskuudessa ilmenneet epäilyt mahdollisista sisäilmaongelmista, erityisesti vastaanottotiloissa. Vastaanottotilojen saneeraushankkeen yhteydessä tullaan kyseisen alueen ilmanvaihtojärjestelmä säätämään ja toimivuus tarkastamaan.

 

Hankkeen suunnittelu on toteutettu vuonna 2014 ja valmistelu on jatkunut rakennusinvestointihankkeiden toteutusohjeen mukaisesti kilpailuttamalla urakat keväällä 2015.

 

Saatujen urakkatarjousten sekä hankkeen laajenemisen johdosta myös lisääntyneiden suunnittelukustannusten perusteella, hankkeelle myönnetyt määrärahat (30 000 euroa) eivät riitä kattamaan hankkeen kasvaneen laajuuden ennakoituja suunnittelu- ja toteutuskustannuksia.

 

Hankkeen ennakoitujen kustannusten jakautuminen:

 

Suunnittelukustannukset

10 000 €

Urakkakustannukset

55 000 €

Yhteensä

65 000 €

 

Terveyskeskuksen toimintojen kannalta optimaalinen ajankohta hankkeen toteutukselle on elokuussa, viikot 30 - 33 / 2015.

 

Yhdyskuntalautakunta päätti kokouksessaan 12.5.2015 hyväksyä terveyskeskuksen saneeraussuunnitelmat. Sosiaali- ja terveyslautakunta on merkinnyt asian tiedoksi kokouksessaan 19.5.2015.

 

KH:

KV päättää myöntää terveyskeskuksen vastaanottotilojen saneeraushankkeelle 35 000 euron lisämäärärahan vuodelle 2015.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa