RSS-linkki
Kokousasiat:http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.11.2018/Pykälä 51
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginvaltuusto |
§ 51 |
12.11.2018 |
Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2019
911/02.03.01/2014
KV 12.11.2018 § 51
Lisätiedot:
talousjohtaja Mikael Boström, puh. 050 377 1228
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a §:n (520/2010) mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17 päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, niin ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §).
Vuoden 2019 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallitukselle viimeistään marraskuun 19. päivänä 2018. Tuloveroprosentti esitetään vahvistettavaksi saman suuruisena kuin vuonna 2018.
Vuoden 2019 talousarvioehdotus sekä talousarvion suunnitelmavuodet 2019-2021 on valmisteltu tuloveroprosentin (17,0) pohjalta. Valmistelupohjana on täten vuoden 2018 voimassa oleva tuloverotaso.
Vuoden 2019 talousarvion verotuloarvion apuna on käytetty Suomen Kuntaliiton syyskuussa päivitetty verotulojen ennustekehikko. Ennuste on tehty huomioiden vuoden 2019 veroperustemuutokset oletetun väestökasvun ja ansiotulojen ennusteet.
KH:
KV vahvistaa vuoden 2019 tuloveroprosentiksi 17,0 %.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |