Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.03.2018/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginvaltuusto

§ 5

12.03.2018

 

Vuoden 2017 käyttötalouden toimintakatteiden sekä investointiosan määrärahan ylitykset

 

26/02.02.00/2017, 55/02.06.01/2018

 

KV 12.03.2018 § 5

Lisätiedot:

taloussuunnittelija Tuija Vappula, puh. 050 567 5623

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan kaupungin tulosalueiden on hyvissä ajoin ennen toimintakatteen ylittämistä ryhdyttävä toimenpiteisiin joilla jäljellä oleva määräraha tai tuloarvio saadaan sovitettua toiminnan tarpeisiin. Mikäli näistä toimenpiteistä huolimatta edelleen joudutaan turvautumaan toimintakatteen muutosesitykseen ts. lisätuloarvion tai lisämäärärahan esitykseen, on esitys saatettava kaupunginvaltuustolle päätettäväksi talousarviovuoden aikana. Lähtökohtaisesti kaupungin valtuustoon nähden sitovia toimintakatteita, investointimäärärahoja ei ole lupa ylittää.

 

Tarkasta taloudenpidosta huolimatta sekä osin johtuen myös vuoden viimeisimpinä päivinä esiin tulleista yllättävistä seikoista, on käyttötalouden sitovat toimintakatteet ylittyneet seuraavilla viidellä eri tulosalueella:

 

Yleishallinto

 

Kaupunginvaltuusto

27 513,75 euroa

Kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja

17 242,76 euroa

Yhteensä

47 756,51 euroa

 

Sivistystoimi

 

Kulttuurivaliokunta

7 477,27 euroa

Nuorisopalvelut

54 531,69 euroa

Liikuntapalvelut

9 564,46 euroa

Yhteensä

71 573,42 euroa

 

Kummankin toimialan osalta kokonaistoimintakatteet eivät kuitenkaan ole ylitysten myötä ylittyneet. Yleishallinnon toimintakate alittui yhteensä 280 000 eurolla ja sivistystoimi jopa 838 000 eurolla. Huomattavaa on myös pienen sivistystoimen hallinnon ja talouden tulosalueen 62 000 euron alitus joka lähes kattaa nyt nähtävissä olevan kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen ylityksen.

 

Investointiosassa talonrakennuksen jo valmistuneelle Sansinpellon uuden päiväkodin hankkeelle on tullut takuukorjausten myötä lisäkustannuksia yhteensä 27 081 euroa jolle ei ole ollut talousarviossa määrärahaa enää varattuna. Lisäkustannusten myötä hankkeen kokonaismääräraha ei ole kuitenkaan ylittynyt.

 

Ylitykset on selvitetty oheisessa liitteessä. Lisäksi käyttötalouden toimintakatteet on koottu toimialoittain taulukkoon joka jaetaan oheismateriaalina vain KV:n jäsenille.

 

KH on 5.3.2018 käsitellessään asiaa valtuuttanut rahatoimiston tekemään tarvittaessa vähäisiä tarkistuksia käyttötalouden ja investointiosan toteumiin ennen valtuuston käsittelyä.

 

KH:

KV hyväksyy edellä esitetyt vuoden 2017 käyttötalouden toimintakatteiden sekä investointiosan määrärahan ylityksen.

..........

 

Valt. Johansson ilmoitti olevansa esteellinen (HallintoL 28 § 1 mom. 5 kohta) ja poistui kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa