RSS-linkki
Kokousasiat:http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2017/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginvaltuusto |
§ 59 |
12.06.2017 |
Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valitseminen
175/00.04.01/2017
KV 12.06.2017 § 59
Lisätiedot:
kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. 050 370 8238
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan valtuuston tulee valita kunnan kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi (6) henkilöä toimikauttaan vastaavaksi ajaksi.
Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään. Katso edellinen asia nro 15 esityslistalla.
Etelä-Suomen maanmittaustoimiston kunnille 13.12.2012 lähettämän kirjeen mukaan tulisi uskotuiksi miehiksi valita sellaisia henkilöitä, joilla on mahdollisuus suorittaa tätä luottamustehtävää päiväsaikaan ja maasto-olosuhteissa kiinteistötoimitusten luonteesta johtuen. Myös aiemmin uskottuna miehenä toimineiden uudelleenvalinta olisi suositeltavaa. Kiinteistötoimitukset ovat usein pitkäkestoisia ja monimutkaisia, jolloin jatkuvuudesta ja kokemuksesta olisi hyötyä.
Tasa-arvolain mukainen vaatimus sukupuolten edustuksesta koskee myös kunnan päätöstä, jolla se valitsee edustajiaan eri toimielimiin, eli uskotuista miehistä naisia ja miehiä on oltava kumpiakin kolme (3).
KH:
KV valitsee toimikaudekseen kuusi (6) kiinteistötoimitusten uskottua miestä.
..........
Valtuutettujen Colliander-Nymanin, Salmisen, Miettisen ja Jääskeläisen ehdotukset kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi, hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätös:
KV valitsi toimikaudekseen seuraavat henkilöt kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi:
Veronica Rehn-Kivi |
RKP |
Patrick Nysten |
RKP |
Elena Vainio |
Kok. |
Elina Eväsoja |
Kok. |
Jarkko Huttunen |
PS |
Sakari Savio |
SDP |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |