RSS-linkki
Kokousasiat:http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.02.2017/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
JULK_Kuntalaisaloite, Keskusaukio säilytettävä kaupungintalon korttelin asemakaavoituksessa |
Kaupunginvaltuusto |
§ 4 |
13.02.2017 |
Kuntalaisaloite: Keskusaukio säilytettävä kaupungintalokorttelin uudessa asemakaavassa
379/10.02.03/2016, 30/00.02.00/2016, 261/10.02.03/2015
KV 13.02.2017 § 4
Lisätiedot:
maankäyttöpäällikkö Marko Lassila, puh. 09 5056 202
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Kaupungille on toimitettu 14.11.2016 päivätty kuntalaisaloite koskien kaupungintalokorttelin asemakaavan muutoksen laatimista siten, että kaupungintalon ja Kauniaistentien välinen alue sillä sijaitsevine pysäköinti- ja leikkialueineen jätetään rakentamisen ulkopuolelle. Esityslistatekstin oheismateriaalina olevan kuntalaisaloitteen on allekirjoittanut 434 kuntalaista. Koska valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on yli 2 % kunnan äänioikeutetuista asukkaista, asia saatetaan valtuuston käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa sen vireille tulosta.
Alueella 2015-2016 järjestetyn kaupungintalokorttelin asemakaavallisen ideakilpailun tavoite oli koota ideoita alueen asemakaavoitustyöhön kaupunkikuvallisesti yhtenäisen keskusta-alueen aikaansaamiseksi. Kilpailuehdotuksilta odotettiin toteuttamiskelpoista, realistista ja korkealaatuista otetta sekä vaiheittaisen toteuttamisen mahdollisuutta. Kaupunginhallituksen asettama arkkitehtikilpailun palkintolautakunta päätyi arvioinnissaan siihen loppupäätelmään, että nimimerkillä "Huvilat" tehty ehdotus on em. tavoitteet huomioiden asemakaavallisesti kehityskelpoisin vaihtoehto ja esitti sitä jatkosuunnittelun pohjaksi.
Kaupunginhallitus päätti 15.6.2016 (§ 119) käynnistää ns. kaupungintalokorttelin alueen asemakaavoituksen alueesta järjestetyn arkkitehtikilpailun voittanutta ehdotusta kehittämällä, mutta samalla hyödyntämällä muiden kilpailussa palkittujen ja lunastettujen ehdotusten vahvuuksia. Samalla kaupunginhallitus päätti edellyttää, että kaavoituksen yhteydessä selvitetään kaupungintalon säilyttäminen, varmistetaan Gula Villanin ympärille riittävän suuri avoin ympäristö sekä säilytetään kaupungintalon edessä oleva avoin puistoalue. Arkkitehtikilpailun voittaneen ehdotuksen rakennusoikeuden määrää ei saa ylittää. Uudesta keskusta-alueesta halutaan luoda vehreä ja puistomainen.
Asemakaavan muutos syntyy maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen suunnittelu- ja päätöksentekoprosessin tuloksena, jolloin ratkeaa myös kaavan lopullinen sisältö ja muoto. Kaavaprosessin edetessä määritellään myös kuntalaisaloitteessa ja kaupunginhallituksen päätöksessä mainittu nykyisen kaupungintalon eduspuiston laajuus, jolloin kuntalaisaloitteessa esitetyt asiat tulevat käsitellyiksi käynnissä olevassa kaavaprosessissa. Näin ollen asemakaavoituksen aikana ei ole tarkoituksenmukaista tehdä erillisiä päätöksiä.
Osalliset voivat ottaa kantaa suunnitteluratkaisuihin asemakaavan muutosluonnoksen ja -ehdotuksen virallisten nähtävilläolojen aikana. Osallisten palaute otetaan suunnittelussa huomioon mahdollisuuksien mukaan tarkoituksenmukaisuusharkintaa käyttäen. Alustavan aikataulun mukaisesti asemakaavan muutosluonnos olisi nähtävillä syksyllä 2017, jolloin aiheesta järjestetään myös yleinen informaatio- ja keskustelutilaisuus.
Yhdyskuntalautakunta käsitteli aloitteen omalta osaltaan kokouksessaan 17.1.2017 (§ 5) ja esitti asian hyväksymistä päätösehdotuksen mukaisesti.
KH:
KV merkitsee kuntalaisaloitteen ja siihen annetun vastauksen tiedoksi samalla todeten, että asemakaavan sisältö ja lopullinen muoto syntyvät suunnittelu- ja päätöksentekoprosessin tuloksena, jolloin asemakaavoituksen aikana ei ole tarkoituksenmukaista tehdä erillisiä päätöksiä. Kuntalaisaloite sekä muu asemakaavaprosessissa annettu palaute otetaan suunnittelussa huomioon mahdollisuuksien mukaan sekä tarkoituksenmukaisuusharkintaa käyttäen.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |