Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 10.12.2015/Pykälä 70

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
    Nuorisotakuu Kauniaisissa

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

§ 70

10.12.2015

 

Nuorisotakuun toimintamalli Kauniaisissa

 

493/12.00.00/2015

 

SOV 10.12.2015 § 70

Lisätiedot:

sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh. 09 5056 825

kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Anders Lindholm-Ahlefelt,

puh. 09 5056 251

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Nuorisotakuu astui voimaan 1.1.2013 Jyrki Kataisen hallituksen yhtenä kärkihankkeena. Sipilän hallitus nosti 2015 nuorisotakuun yhdeksi hallitusohjelman kärkihankkeeksi. Käytännössä nuorisotakuussa on kaksi isoa toimijaa. Toinen on TE-toimistot, joiden tehtävä on toteuttaa nuorelle kolmen kuukauden sisällä nuorisotakuun edellyttämä paikka. Toinen iso toimija on kunta, jonka tehtävänä on pitää omat verkostot niin tiiviinä, että kaikki nuoret ohjautuvat oikeisiin palveluihin.

 

Nuorisotakuu koskee kaikkia alle 25-vuotiata sekä vastavalmistuneita alle 30-vuotiaita, joilla ei ole työpaikkaa tai ammatillista koulutusta. Heille nuorisotakuu tarkoittaa, että kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta heille tulee tarjota opiskelu-, työ-, työkokeilu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka.

 

Kauniaisten nuorisotakuumalli on valtuuston strategisen toimenpiteen mukaan arvioitu ja päivitetty kaupungin nuorisotakuutyöryhmän toimesta syksyn 2015 aikana. Toimenpiteiden tavoitteena on saavuttaa alle 25-vuotiaiden osalta 0 % nuorisotyöttömyys ja kuten tähänkin asti opetuspaikka tai vastaava paikka kaikille oppilaille perusopetuksen jälkeen.

 

Nuorisotakuu toimii Kauniaisissa ilman erillistä rahoitusta. Työ pohjautuu toimijoiden parempaan tietoisuuteen toisistaan ja palveluistaan ja verkoston tiivistämisestä, jotta saadaan pidettyä kiinni kaikista nuorista, jotka palveluissa tavoitetaan. Työtä ja yhteistyötä tehostetaan ja organisoidaan työtä uudella tavalla.

 

Liite: Nuorisotakuu Kauniaisissa

 

Esittelijä:

Lautakunta hyväksyy omalta osaltaan nuorisotakuumallin, liitteen mukaisesti, ja pyytää sosiaali- ja terveyslautakuntaa käsittelemään asiaa omalta osaltaan, sekä edelleen lähettämään asia kaupunginhallitukselle käsittelyä varten.

 

Päätös:

 

Lautakunta päätti asiasta päätösesityksen mukaisesti.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa