Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.10.2015/Pykälä 69

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 69

19.10.2015

 

EVTEK -kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen

 

682/00.04.01/2014

 

KV 19.10.2015 § 69

Lisätiedot:

talousjohtaja Mikael Boström, puh. (09) 5056 228

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupunginvaltuusto päätti 15.9.2014 § 40, että:

 

-

EVTEK -kuntayhtymä puretaan

-

EVTEK -kuntayhtymän hallitus vastaa purkamissopimuksen valmistelusta ja loppuselvityksestä sekä ilmoittaa aluehallintovirastolle kuntayhtymän purkamisesta

-

EVTEK -kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen, jaetaan jäsenkunnille peruspääomaosuuksien suhteessa ja

-

päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että vähintään kaksi muuta kuntayhtymän jäsenkuntaa tekee vastaavan sisältöisen päätöksen purkamisesta.

 

Kuntayhtymän muiden jäsenkuntien valtuustot ovat tehneet päätöksen kuntayhtymän purkamisesta (Espoo 18.8.2014, Kirkkonummi 1.9.2014 ja Vantaa 25.8.2014). Kuntayhtymän toiminta on lakannut 1.1.2015.

Edellä mainituissa päätöksissä on todettu, että purkamisessa noudatetaan perussopimuksessa sekä laadittavassa purkamissopimuksessa sovittua menettelytapaa ja että jäsenkuntien valtuustot päättävät purkamissopimuksen, loppuselvityksen sekä tilinpäätöksen käsittelystä ja purkautuvan kuntayhtymän tilivelvollisten vastuuvapaudesta.

 

Kuntayhtymän jäsenkunnille on toimitettu

 

-

EVTEK -tilinpäätös 2014 (allekirjoitettu 26.2.2015)

-

EVTEK -tilintarkastuslautakunnan arviointikertomus 2014 (allekirjoitettu 11.3.2015)

-

EVTEK -tilintarkastuskertomus 2014 (allekirjoitettu 4.3.2015)

-

EVTEK -tilintarkastajan raportti erikseen sovituista toimenpiteistä liittyen EVTEK -kuntayhtymän purkautumiseen (allekirjoitettu 27.5.2015)

-

EVTEK -kuntayhtymän purkamiseen liittyvä sopimus- ja taloudellinen selvitys (päivätty 28.11.2014) sekä

-

EVTEK -nettovarallisuuslaskelma 25.5.2015, kaluston jakolaskelma 25.5.2015 ja lisäykset 25.5.2015.

 

Yhtymähallitus on valmistellut ja kokouksessaan 28.11.2014 osaltaan hyväksynyt purkamissopimuksen liiteasiakirjoineen. Kuntayhtymän yhtymäkokous on 28.11.2014 päättänyt, että jäsenkuntien valtuustojen hyväksyttäväksi esitetään kuntayhtymän purkamiseen liittyvä sopimus ja taloudellinen selvitys. Yhtymäkokous päätti myös että purkamissopimuksen yhteydessä jäsenkuntien valtuustoille esitetään loppuselvitys hyväksyttäväksi. Kuntayhtymä katsotaan purkautuneeksi sen jälkeen kun kuntien valtuustot ovat nämä hyväksyneet.

 

Purkamissopimuksen mukaan jäsenkunnista Kauniainen ja Kirkkonummi saavat peruspääomaosuuttaan vastaavan osuuden purkautuvan kuntayhtymän nettovarallisuudesta rahana. Espoon ja Vantaan kaupunkien osuus nettovarallisuudesta suoritetaan niin, että kummallekin kaupungille luovutetaan alueillaan sijaitseva rakennus- ja muu omaisuus nykyarvolaskelman osoittamista arvoista ja loppuosuudet nettovarallisuudesta maksetaan tasinkolaskelman suuruisina rahamäärinä.

 

Taseen muut erät siirtyvät varoineen ja velkoineen Espoon kaupungille. Kaupungin kirjanpidossa pidetään tarvittavan ajan erillistä kirjanpitoa purkautuneen kuntayhtymän toteutumattomista veloista ja saatavista. Velkojen ja saatavien lopullinen tilitys tehdään vuoden kuluttua purkamisesta niin, että velka- ja saatavaerien erotus jaetaan jäsenkuntien kesken peruspääomaosuuksien mukaisissa suhteissa. Tästä poikkeuksena seurataan erään työsuhteen päättymiseen liittyvä oikeusprosessi lopulliseen lainvoimaiseen päätökseen saakka. Lopullisen päätöksen mahdolliset kustannukset jaetaan jäsenkunnille peruspääomaosuuksien suhteessa.

 

Kuntayhtymän eläkemenoperusteiset maksut jäävät jäsenkuntien vastattavaksi Kevan antamien laskelmien mukaan. Vuoden 2014 ennakkomaksulaskelman mukaan Espoon kaupungin osuus 146 475,43 euroa (47,99 %), Kauniaisten kaupungin osuus 6 103,14 euroa (1,99 %), Kirkkonummen kunnan osuus on 21 360,99 euroa (6,99 %) ja Vantaan kaupungin osuus 131 217,57 euroa (42,99 %).

 

Selvitykseen sisältyvän nettovarallisuuslaskelman mukaan kuntayhtymän oikaistu nettovarallisuus on 15 676 316,87 euroa. Kauniaisten kaupungin osuus nettovarallisuudesta on selvityksen mukaan 313 526,34 euroa (2 %).

 

Kuntayhtymän hallitus, jossa Kauniaisten edustaja on Pertti Eklund, on jäsenkuntien päätöksillä jatkanut toimikauttaan vuoden 2015 puolella tarvittavan ajan.

 

Purkamissopimuksen mukaisesti jäsenkunnat oikeuttavat kuntayhtymän tarkastuslautakunnan saattamaan loppuun vuoden 2015 aikana vuotta 2014 koskevat tarkastuslautakunnalle kuntalain mukaan kuuluvat tehtävät soveltuvin osin sekä saattamaan arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen jäsenkuntien tarkastuslautakuntien käsittelyn kautta jäsenkuntien valtuustojen käsittelyyn.

 

Kuntayhtymän purkamiseen liittyvät asiakirjat ovat nähtävinä kokouksessa ja ennen kokousta kaupunginkansliassa.

 

KH:

KV hyväksyy liitteenä olevan EVTEK -kuntayhtymän purkamiseen liittyvän sopimuksen ja taloudellisen loppuselvityksen sekä saattaa arviointikertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2014 tarkastuslautakunnan käsittelyyn.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa