RSS-linkki
Kokousasiat:http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.10.2015/Pykälä 65
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginvaltuusto |
§ 65 |
19.10.2015 |
Kokouksen järjestäytyminen
KV 19.10.2015 § 65
KV
- |
toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi sekä nimenhuudon suorittamisen jälkeen saapuvilla olevien valtuutettujen lukumäärään nähden päätösvaltaiseksi
|
- |
valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa. |
Päätös:
KV
- |
totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi sekä nimenhuudon suorittamisen jälkeen saapuvilla olevien valtuutettujen lukumäärään nähden päätösvaltaiseksi
|
- |
valitsi valt. Johan Hallbäckin ja valt. Pekka Herkaman pöytäkirjantarkastajiksi. |
Puheenjohtaja totesi asian 2 (Oy Apotti Ab:n lainojen takaaminen) poistetuksi esityslistalta koska KH (14.10.2015 § 200) oli päättänyt peruuttaa ehdotuksensa valtuustolle (Työjärjestys 16 § 3 momentti).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |